Lehden tekijä:
Pirkko Ruohonen-Lerner



::Lue lisää/mielipiteet...



Porvoon Netti-Uutiset
Riippumaton paikallislehti Internetissä.
Päivitetty 4.10.2003



Edelliset lehdet/aiheet
Edellinen lehti - 10.4.2003


Porvoon kaupunginhallitus 29.9.2003

- merkitsi tiedoksi kaupungin osavuosiraportin 1.1.-31.8.2003 ja päätti lähettää sen edelleen kaupunginvaltuustolle. Erityisesti sosiaali- ja terveystoimea ja sivistystoimea kehotetaan noudattamaan valtuustossa hyväksyttyä talousarviota siten että ylitykset jäävät mahdollisimman pieniksi. Yleishallintoa sekä teknistä ja ympäristötoimea kehotetaan säästötoimenpiteisiin siitä huolimatta että niiden toiminta pysyy talousarvion puitteissa. Sosiaali- ja terveystoimen jo tiedossa olevan määrärahojen ylityksen arvioidaan nousevan 2 miljoonaan euroon, mikä johtuu erikoissairaanhoidon arvioitua suuremmista menoista. Myös koulutussektorin menot ylittyvät noin 300.000 eurolla. Mikäli tilanne vuoden loppuun asti jatkuu samanlaisena, kaupungin kuluvan tilikauden tulos muuttuu negatiiviseksi. Epoon vanhainkodin saneerauksen urakkalaskentavaiheen kustannusarvio oli 2,1 miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat nousseet työn aikana ilmenneiden rakennusvirheiden johdosta 2,5 miljoonaan euroon. Uimahallin kustannusarvio on noussut 6,9 miljoonasta eurosta 7,3 miljoonaan euroon ja Aleksanterinkadun sillan 6,9 miljoonasta eurosta 7,3 miljoonaan euroon.

- antoi lausunnon Uudenmaan erityishuoltopiirin kuntayhtymälle vuoden 2004 talousarviosta. Vertailtaessa vuoden 2003 palvelujen keskihintoja (2,78 miljoonaa euroa) vuoden 2004 vastaaviin (2,85 miljoonaa euroa), hinta pysyy suunnilleen ennallaan. Porvoon Osatoimen osuus on siirtynyt keväällä 2003 säätiölle, joten se puuttuu vuoden 2004 talousarviosta. Kaupunki ei ole vielä saanut Porvoon Osatoimen talousarvioehdotusta ensi vuodelle.

- nimesi kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Klaus Hellbergin (sd) öljyntorjunnan osaamiskeskuksen alueelliseen seurantatyöryhmään.

- nimesi Torolf Bergströmin (sd) edustajakseen Itä-Uudenmaan yrityshautomoyhdistyksen vuosikokoukseen. Yhdistyksen hallitukseen esitetään valittavaksi Matti Nuutti (sd) ja Per-Håkan Slotte. Yrityshautomoyhdistyksen vuositulot ovat 323.000 euroa. Kunnat maksavat yhdistykselle 88.000 euroa ja TE-Keskus 175.000 euroa. Yhdistyksen omatoiminen tulorahoitus on 60.000 euroa. Yhdistyksen palveluksessa on hallintovastaava ja kaksi osa-aikaista projektivetäjää. Henkilöstökuluja talousarviossa on 150.000 euroa, palveluiden ostoja lähes 78.000 euroa, vuokria 40.000 euroa ja matkakuluja 30.000 euroa. Ensi vuoden toimintasuunnitelmassa on kuusi projektia. Ne ovat: Pukkila/Formia muotoilu ja viestintä (6 yritystä), Graafinen I ja II (14 yritystä), puuveneveistäjät (10 yritystä) alihankinta ja CAD-koulutus (6 yritystä) ja hautomosopimus (20 yritystä).

- päätti vuokrata uudelleen Porvoon Akillekselle Vänrikinkatu 4:n tontin vuoden 2021 loppuun saakka. Vanhan sopimuksen mukainen vuokra-aika on umpeutunut 31.12.2001. Tontin pinta-ala on 1036 neliötä ja sen kaavan mukainen rakennusoikeus on 700 kerrosneliömetriä. Rakennusoikeudesta on käytetty noin puolet. Tontilla sijaitseva rakennus on säilytettävä. Pääosarakennuksen alakerrasta on vuokrattu Porvoonseudun musiikkiopiston käyttöön. Edellisen kerran tontinvuokrasopimusta on jatkettu vuonna 1991 tehdyn päätöksen perusteella 10 vuotta. Päättyneessä vuokrasopimuksessa oli ehto, jonka mukaan vuokra-ajan päättyessä vuokralainen poistaa alueelta rakennukset tai mikäli kaupunki niin haluaa, luovuttaa se kaupungille korvauksetta.

- hyväksyi sopimuksen, jonka mukaan Porvoon maatalousyrittäjien lomituspalvelut liitetään Pukkilan paikallisyksikön toiminta-alueeseen.

- myönsi kaupunginhallituksen käyttövaroista 7500 euroa avustusta turvallisuusohjelman ohjausryhmän käyttöön. Oikeusministeriö on avustanut hanketta vastaavalla summalla. Tarkoituksena on kartoittaa ne fyysisen ympäristön kohteet, joissa on ongelmia turvallisuuden kannalta sekä miettiä keinoja olosuhteiden parantamiseksi. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Karl F. Laxell.

- antoi vastauksen Hannu Ikosen (sd) valtuustoaloitteeseen. Ikonen haluaa muuttaa kaupungin hallintosääntöä siten että se vastaisi kaksikielisyyden osalta kuntalain vaatimusta. Kuntalain mukaan kaksikielisen kunnan hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset, kuinka kunnassa annetaan palvelut samanlaisin perustein. Porvoon hallintosäännön mukaan "kaupungin hallinnon ja toiminnan järjestämisessä sekä tiedottamisessa on otettava kieliryhmien tarpeet tasapuolisesti huomioon. Kaupungin palvelut on järjestettävä ruotsin- ja suomenkielisenä." Ikosen mielestä tarkastuslautakunnan on käytännössä mahdotonta arvioida samanlaisia perusteita ellei niitä missään konkreettisesti julki tuoda. Kaupunginhallitus on asettanut toukokuussa 2003 työryhmän, joka selvittää ja uudistaa kaupungin organisaatiota. Organisaatiomuutokset tuodaan valtuuston päätettäväksi tämän vuoden loppuun mennessä. Vuonna 2004 on tarkoitus tehdä tarvittavat muutokset johtosääntöihin.

- antoi vastauksen valtuutettu Torolf Bergströmin (sd) valtuustoaloitteeseen. Siinä esitetään apulaiskaupunginjohtajan viran perustamista ja mahdollisuutta toimialajohtajien virkojen lakkauttamiseen. Kaupunginhallituksen vastauksen mukaan kaupungin organisaatiota selvittävä työryhmä ottaa huomioon kaikki organisaatiomuutokset, jotka edesauttavat tehokkaan, yhteistyökykyisen ja taloudellisen organisaation luomisessa.

- antoi vastauksen valtuutettu Keijo Vilppulan (kesk) valtuustoaloitteeseen. Siinä esitetään, että Kuninkaanportin alueelle sijoitetaan hypermarket-kokoluokan kauppayksikkö. Kaupunginhallituksen vastauksen mukaan Kuninkaanportin osayleiskaavaan jätetään selvitysalue, johon voidaan myöhemmin mahdollisesti sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikköjä.

Lisäksi kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi eräitä lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiä ja ilmoitti, että se ei käytä kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeutta, eli tehdyt päätökset jäävät voimaan:



Sivun alkuun


Porvoon kaupunginvaltuusto 27.8.2003

- vahvisti Porvoon pelastustoimelle uuden palvelutason kaupunginhallituksen esittämässä muodossa. Porvoon palolaitos on tehnyt jo pitempään valmisteluja saavuttaakseen sairaankuljetuksen hoitotason yhdessä yksikössä. Vuonna 2004 oli tarkoitus perustaa neljä hoitotason sairaankuljettajan virkaa, mutta kaupunginhallitus poisti suunnitelmasta uudet virat. Valtuusto oli samoilla linjoilla, eli palolaitos ei toistaiseksi järjestetä hoitotason sairaankuljetusta. Porvoossa sosiaali- ja terveystoimi vastaa sairaankuljetuksen järjestämisestä kaupungin alueella. Lautakunta toimii palvelun tilaajana ja tekee sairaankuljetuksen järjestämiseen liittyvät sopimukset.

- myönsi jatkoaikaa lainalle, jonka Porvoon kaupunki on myöntänyt Posintra Oy:lle. Porvoon kaupungin osittain omistama yhtiö on velkaa kaupungille runsaat 67.000 euroa. Tällä kerralla maksuajan lykkäystä myönnettiin 31.12.2003 saakka. Maksuaikaan haluttiin pidennystä, koska Itä-Uudenmaan verkkomoottorit-projektiin liittyvän maksatushakemuksen käsittelyaika on venynyt Uudenmaan TE-Keskuksessa.

- myönsi Huhtisten Ritarinpuiston rakentamista varten tälle vuodelle lisärahoitusta 126.000 euroa. Porvoo on saanut valtionapua Huhtisen koulun ja Ritarinpuiston ympäristön lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen 140.000 euroa. Avustuksella rakennetaan skeittialue, pallo- ja jääkenttä sekä pururata. Jotta valtionapu voidaan käyttää myöntämisehtojen mukaisesti, pitää kaupungin rahoitusosuutta täydentää, perustellaan määrärahan tarvetta. Tehdyn laskelman mukaan Ritarinpuiston ja Huhtisen koulun ympäristön rakentaminen maksaa yhteensä 479.500 euroa.

- hyväksyi Uudenmaan ympäristökeskuksen esittämän luonnoksen ilman laadun seurannan järjestämisestä ja sitoutuu tarkkailuun ohjelmaluonnoksessa esitetyllä tavalla. Seurannan edellyttämä rahoitus varataan ympäristönsuojelulautakunnan ensi vuoden talousarvioon ja tuleviin taloussuunnitelmiin.

- merkitsi tiedoksi vastaukset, jotka on annettu tilikauden 2002 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomusten sisältämien huomautusten johdosta. Vastaukset saatiin sosiaali- ja terveystoimelta, sivistystoimelta, tekniseltä ja ympäristötoimelta sekä keskushallinnolta.

- merkitsi tiedoksi teknisen ja ympäristötoimen laatiman raportin Kuninkaanportti-hankkeesta ja professori Jouko Pakasen kirjelmän sähköisen talotekniikan koulutus- ja kehityskeskuksen hyödyntämisestä Teknillisen korkeakoulun opetuksessa ja tutkimuksessa. Tuoreen Kuninkaanportti-raportin mukaan lahjoitusprofessuuriin liittyvät professorin työtilat sijaitsevat Porvoossa Soneran kiinteistössä Raatihuoneenkadulla sekä Espoossa Otaniemessä. Sähköisen talotekniikan viiden vuoden professuuri on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lahjoittajina ovat Porvoon kaupunki, sähköalan yritykset ja toimialajärjestöt. Raportin mukaan Kuninkaanportin alueen kaupallisten palvelujen alueen asemakaava laaditaan siten, että kaupallisten palvelujen alueeseen voidaan jatkossa liittää luontevasti myös kaksi markettia. SRV Viitoset Oy on jättänyt alueelta tontinvaraushakemukset. Varausaikana hankkeita kehitetään myytäväksi asti, markkinoidaan sekä hankitaan vuokralainen ja sijoittaja. Varausaika tulee olemaan kolmesta neljään vuoteen. Kaupunkisuunnitteluosasto on laskenut, että alueelle jää ko. varausten jälkeen rakennusoikeutta noin 37.000 kerrosneliömetriä.

- merkitsi tiedoksi "Turvallinen Porvoo -ohjelman.

- merkitsi tiedoksi Porvoo-Dinkelsbühl -ystävyyskaupunkijulistuksen. Kaupungit ovat hiljattain uudistaneet 40 vuotta sitten tehdyn ystävyyssopimuksen, jonka tavoitteena on syventää kaupunkien ystävyyteen perustuvaa suhdetta yhteenkuuluvuuden hengessä, edistää mahdollisuuksien mukaan yhteyksiä kaikilla aloilla.

- merkitsi tiedoksi taloushallinnon kuukausiraportin 31.7.2003 tilanteesta.

Sivun alkuun


Porvoon kaupunginhallitus 18.8.2003

- palautti äänestyksen (7-6) jälkeen uuteen valmisteluun esityksen, jonka mukaan uutta kansanopistoa varten perustetaan Borgå Folkakademi Ab -niminen osakeyhtiö. Esityksen mukaan Samkommunen för Borgå folkhögskola -niminen kuntayhtymä lakkautetaan, minkä jälkeen sen varat ja velat luovutettaisiin apporttiomaisuutena Borgå Folkakademi Ab:lle. Alustavien suunnitelmien mukaan uusi kansanopisto ottaa 130-150 opiskelijaa vuodessa. Vähimmäismäärä linjan käynnistämiseksi on 12 opiskelijaa. Osakeyhtiön perustajina ovat Porvoon kaupunki (3.675 osaketta), Minnesvårdarna rf. Helsinki (200 osaketta), Sipoon kunta (1.225 osaketta) ja Stiftelsen Svenska folkakademin, Porvoo (4.900 osaketta). Yhtiössä on osakkeita 10.000 kappaletta. Borgå Folkakademi Ab:n on arvioitu saavan vuonna 2004 tuloja 1.115.000 euroa. Suurin osa tuloista, 564.000 euroa, muodostuisi tuista ja avustuksista. Kulupuolelle on kirjattu mm. henkilöstökuluja 816.000 euroa, palvelujen ostoja 206.000 euroa ja tarvikehankintoja 232.000 euroa. Ensimmäisen vuoden korkokulut ovat tehtyjen laskelmien mukaan 164.000 euroa, joten ensimmäisen toimintavuoden alustava tulos osoittaa tappiota 204.000 euroa. Kaupunginhallitus haluaa ennen uuden yhtiön perustamispäätöstä saada lisäselvityksiä sen taloussuunnitelmista.

- esittää, että kaupunginvaltuusto vahvistaa pelastustoimelle uuden palvelutason. Porvoon palolaitos on tehnyt jo pitempään valmisteluja sairaankuljetuksen hoitotason saavuttamiseksi yhden yksikön osalta. Vuonna 2004 oli tarkoitus perustaa neljä hoitotason sairaankuljettajan virkaa. Jo teknisessä lautakunnassa kertaalleen hyväksytty palolaitoksen esitys muutettiin osittain kaupunginhallituksessa, joka poisti suunnitelmasta uusien virkojen perustamisen. Lisäksi Pelastustoimen palvelutaso -suunnitelmaa täydennettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan 10.10.2002 tekemällä päätöksellä, jonka mukaan Porvoossa ei toistaiseksi järjestetä hoitotason sairaankuljetusta. Palolaitos on kuitenkin aloittanut hoitotasoisen sairaankuljetusyksikön perustamiseen liittyvät valmistelut. Porvoossa sosiaali- ja terveystoimi vastaa sairaankuljetuksen järjestämisestä kaupungin alueella. Lautakunta toimii palvelun tilaajana ja tekee sairaankuljetuksen järjestämiseen liittyvät sopimukset.

- päätti lähettää sosiaali- ja terveystoimen, sivistystoimen, teknisen ja ympäristötoimen sekä keskushallinnon vastaukset tilikauden 2002 arviointikertomuksen huomautuksista kaupunginvaltuustolle ja tilintarkastajille tiedoksi.

- merkitsi tiedoksi teknisen ja ympäristötoimen laatiman raportin Kuninkaanportti-hankkeesta ja professori Jouko Pakasen kirjelmän sähköisen talotekniikan koulutus- ja kehityskeskuksen hyödyntämisestä Teknillisen korkeakoulun opetuksessa ja tutkimuksessa. Asiakirjat päätettiin lähettää edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Tuoreen Kuninkaanportti-raportin mukaan lahjoitusprofessuuriin liittyvät professorin työtilat sijaitsevat Porvoossa Soneran kiinteistössä Raatihuoneenkadulla sekä Espoossa Otaniemessä. Sähköisen talotekniikan viiden vuoden professuuri on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lahjoittajina ovat Porvoon kaupunki, alan yritykset ja toimialajärjestöt. Raportin mukaan Kuninkaanportin alueen kaupallisten palvelujen alueen asemakaava laaditaan siten, että kaupallisten palvelujen alueeseen voidaan jatkossa liittää luontevasti myös kaksi markettia. SRV Viitoset Oy on jättänyt alueelta tontinvaraushakemukset. Varausaikana hankkeita kehitetään myytäväksi asti, markkinoidaan sekä hankitaan vuokralainen ja sijoittaja. Varausaika tulee olemaan kolmesta neljään vuoteen. Kaupunkisuunnitteluosasto on laskenut, että alueelle jää ko. varausten jälkeen rakennusoikeutta noin 37.000 kerrosneliömetriä.

- merkitsi taloushallinnon kuukausiraportin 31.7.2003 tilanteesta tiedoksi ja päätti lähettää sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

- merkitsi tiedoksi talo-osaston selvityksen Hinthaaran koulun ja päiväkodin toteutuksesta. Tällä hetkellä Hinthaaran koulussa on viisi opettajaa ja 87 oppilasta. Oppilasmäärä on kasvussa siten, että vuoden kuluttua oppilaita on 96 ja kahden vuoden kuluttua 101. Koulu toimii epätyydyttävissä ja ahtaissa tiloissa. Yksi tavallinen luokka on jouduttu sijoittamaan teknisen työn luokkaan. Järjestely on hankala ja aiheuttaa allergiariskin pölyn vuoksi. Koulussa ei ole kunnollisia erityisopetustiloja, myös opettajanhuonetilat ja hallintotilat ovat puutteellisia. Kaupunginarkkitehti Timo Mattelmäki on laatinut piirustukset, joissa Hinthaaran koulun alakertaan sijoitettaisiin päiväkoti ja yläkertaan koulu liitettynä vanhan koulun rakennukseen. Hankkeen kustannusarvio on 3 miljoonaa euroa. Asiaan palataan vuoden 2004 talousarvion käsittelyn yhteydessä.

- ilmoitti lausuntonaan Kårkulla Samkommunin taloussuunnitelmasta 2004-2006, että Porvoon kaupunki hyväksyy enintään kahden prosentin kustannusten kasvun.

- antoi vastauksen Magnus Björklundin kansalaisaloitteeseen Porvoon kaupungin omistusstrategiasta ja Kimmo Kajasteen valtuustoaloitteeseen palvelusetelijärjestelmän käyttöönotosta Porvoossa

. - merkitsi tiedoksi Mikaela Nylanderin valtuustoaloitteen, jossa esitetään kehittämissuunnitelman tekemistä kielikylpyopetukselle Porvoossa.

- merkitsi tiedoksi Puheenjohtaja - kuntajohtaja -seminaarin Lieksassa 18.-19.9.2003.

- Antoi lausunnon seutukuntajaon tarkistuksesta. Itä-Uudenmaan maakunta jakaantuu Porvoon ja Loviisan seutukuntiin.

- päätti, että kaupunginjohtaja Per-Håkan Slotte osallistuu 2.-5.10. Itä-Uudenmaan liiton järjestämälle Unkarin matkalle.

Lisäksi kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi eräitä lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiä ja ilmoitti, että se ei käytä kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeutta, eli tehdyt päätökset jäävät voimaan:

- tekninen lautakunta on päättänyt hankkia uuden Mercedes-Benz C 200 CDI Sedan -tarkastusauton Veho Group Oy:n tarjouksen mukaisesti 23.361 euron hintaan (alv 0 %), vanhasta autosta hyvitetään 22.131 euroa (alv 0%). Samalla päätettiin tilata hälytys- ja radiolaitteiden siirto uuteen autoon 639 euron hinnalla.

Sivun alkuun

Porvoon kaupunginhallitus 15.9.2003

- esittää PORVOO 2010 -nimisen strategian kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Kaupungin strategia lähetettiin sen valmisteluvaiheessa lausunnolle 54 eri taholle. Määräpäivään mennessä saapui 22 lausuntoa sekä 31 vapaaehtoista mielipidettä.

- esittää kaupunginvaltuustolle, että palopäällikkö Boris Aarnio siirretään suostumuksensa mukaisesti Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtajan virkaan vuoden 2004 alusta lähtien nykyisin palkkaeduin.

- esittää kaupunginvaltuustolle, että uutta kansanopistoa varten perustetaan Borgå Folkakademi Ab -niminen osakeyhtiö. Samalla esitetään hyväksyttäviksi yhtiön perustamiskirja ja yhtiöjärjestys. Esityksen mukaan Samkommunen för Borgå folkhögskola -niminen kuntayhtymä lakkautetaan ja kuntayhtymää kehotetaan ryhtymään tältä osin jatkotoimenpiteisiin. Kuntayhtymän varat ja velat luovutetaan Borgå Folkakademi Ab:lle.

- esittää kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi uudet tontinluovutusehdot ja luovutushinnat, jotka ovat voimassa vuoden 2004 loppuun saakka. Kaupungin omistamat omakotitontit sijaitsevat kuudella vyöhykkeellä. Keskusta-alueen eli ykkösvyöhykkeen tontin neliöhinta on 35 euroa. Vastaava vuoden 2003 hinta on 30 euroa. Seuraavien vyöhykkeiden tonttihinnat ovat 32 euroa (II), 27 euroa (III), 23 euroa (IV), 10 euroa (V) ja 7 euroa (VI). Vuoden 2003 hintatasoon verrattuna omakotitonttien neliöhinnat nousevat kahdesta viiteen euroa paitsi Epoossa, jossa tonttien neliöhinnat esitetään pidettäväksi edelleen 7 eurossa. Keskitettyyn hakuun tulevista uusista tonteista kaksi kolmasosaa tarjotaan pelkästään ostettaviksi. Pinta-alaltaan suurimmat tontit (yksi kolmasosa) voidaan myös vuokrata. Rivitalo- ja kerrostalotontit sekä yhtiömuotoista rakentamista varten tarkoitetut asuintontit, joille on tarkoitettu rakennettavaksi kolme tai useampia enintään kaksiasuntoista rakennusta, maksavat 100 euroa kerrosneliömetri. Yritystontit on hinnoiteltu siten, että TTV ja vastaavat tontit maksavat A-vyöhykkeellä 17 euroa neliömetri, B-vyöhykkeellä 14,50 euroa, C-vyöhykkeellä 12,50 euroa ja D-vyöhykkeellä 8,50 euroa. TKL ja vastaavat tontit maksavat 25 euroa (A), 20 euroa (B), 15 (C) ja 10 euroa (D) neliömetri.

- esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Haikkoon Ebbantien jatkoksi asemakaavan, johon tulee 18 uutta tonttia.

- esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Tuoksuherneentien alueen asemakaavan. Uudet tontit sijoittuvat kaavoitetun, osittain rakentamattoman kadun toiselle puolelle. Tontteja on 12 kappaletta.

- esittää kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi Näsin terveyskeskuksen vuodeosaston rakennustöiden kustannusarvioksi 5,6 miljoonaa euroa. Samalla päätettiin varata tarvittavat määrärahat vuosien 2004-2006 taloussuunnitelmiin. Valtuusto on hyväksynyt vuoden 2003 talousarviossa hankkeelle 1,4 miljoonaa euroa, mikä nyt esitetään vähennettäväksi.

- antoi lausunnon Itä-Uudenmaan kulttuuriohjelmasta joka on laadittu vuoteen 2010 saakka. Porvoon kaupungilla on keskeinen asema ohjelmassa. Ohjelmavision ja -toimenpiteiden toteuttaminen edellyttävät, että kaupunki sitoutuu määrätietoisesti kehittämään kulttuurisektoria sekä paikallisesti että alueellisesti. Porvoon kaupungin tulee laatia oma kulttuuripoliittinen ohjelma, joka perustuu tässä ohjelmassa oleville priorisoinneille.

- antoi lausunnon Itä-Uudenmaan elinkeinojen kehittämisen yhteistoimintamallista. Porvoon kaupunki sitoutuu osallistumaan maakunnallisen kehitysyhtiön luomiseen Itä-Uudellemaalle. Sen pohjana tulee olla nykyinen Posintra Oy, jonka omistajapohjaa laajennetaan ja organisaatiorakennetta muokataan soveltuvaksi palvelemaan koko maakunnan tarpeita. Porvoo on valmis sijoittamaan 6 euroa asukasta kohden Posintra Oy:n osakepääomaan eli noin 207.000 euroa. Kaupunginhallituksen mielestä yhtiön tehtäväkenttä tulee määritellä laajaksi, käsittäen mahdollisimman kattavasti sekä yrityspalvelut että muut alueella toteutettavat kehittämishankkeet.

- antoi vastauksen Kirjapainon juuret -työryhmän kirjelmään, jossa esitetään kirjapainotoimintaan liittyvän museonäyttelyn toteuttamista WSOY:n vanhassa kiinteistössä Mannerheiminkadulla. Vastauksen mukaan kulttuuritoimi laatii omaa selvitystä Yrjö A. Jäntin taidekokoelman tulevaisuudesta syksyllä 2003. Samalla käsitellään Kirjapainon juuret -työryhmän kirjelmä.

- päätti perustaa työryhmän selvittämään Itä-Uudenmaan suomenkielisten kansalaisopistojen toiminnan yhteistyötä.

- päätti äänestyksen jälkeen, että Porvoon A-asunnot Oy:n tytäryhtiö Kiinteistö Oy A-Lukaali Ab saa ostaa Asunto Oy Suomentalon koko osakekannan 1.850.000 eurolla, kuten yhtiön ylimääräinen yhtiökokous päätti viime viikolla. Hankinta rahoitetaan lainalla. Suomentalo sijaitsee osoitteessa Runeberginkatu 36. Kaupunginjohtaja vastusti omassa esityksessään ostoluvan myöntämistä.

- päätti myöntää Porvoon luonnonhistorialliselle museolle avustusta 15.000 euroa. Asia viedään valtuustokäsittelyyn.

- valitsi Rakennus-Gemini Oy:n Hinthaaran koulun projektinjohtourakoitsijaksi. Koulun urakkahinnaksi on sovittu 397.000 euroa.

Lisäksi kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi eräitä lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiä ja ilmoitti, että se ei käytä kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeutta, eli tehdyt päätökset jäävät voimaan:




Sivun alkuun


Porvoon kaupunginhallitus 1.9.2003

- päätti, että toimialajohtaja Markku Välimäki hoitaa kaupunginjohtajan vuosilomansijaisuutta 1.-7.9.2003.

- esittää Itä-Uudenmaan liitolle, että Porvoon maksuosuuden kasvua tulisi hillitä priorisoimalla liiton eri tehtäviä ja rahoittamalla lisääntyviä maakunnallisia tehtäviä kehittämisrahalla. Kaupunginhallituksen mukaan Itä-Uudenmaan liiton kokonaiskasvu saa olla ensi vuonna enintään viisi prosenttia verrattuna kuluvaan vuoteen. Itä-Uudenmaan liitto on esittänyt, että jäsenkuntien maksuosuudet kasvaisivat noin 9 prosenttia. Kolmannes kustannusten noususta johtuu lisääntyneistä henkilöstökustannuksista. Porvoo on halunnut nopeuttaa maakuntakaavan laatimisaikataulua.

- hyväksyi Lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko -työryhmän laatiman toimintaohjelman. Kaupungin toimialojen tulee ottaa huomioon omien resurssiensa mukaisesti talousarvioissaan nyt hyväksytyt toimenpide-ehdotukset ja raportoida niiden toteutumisesta kaupungin tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä. Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma päätettiin tarkistaa vuosittain. Asia viedään edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

- antoi vastauksen Jaakko Jalosen tekemään kansalaisaloitteeseen. Siinä ehdotetaan, että kaupungin nettobudjetointiyksiköiden talousarviot hyväksyttäisiin ja valmisteltaisiin erillään toimialojen menokehyksien ulkopuolella. Viime vuosina ongelmia ovat aiheuttaneet esimerkiksi nuorisomusikaalit ja kansalaisopisto silloin kun tällaisen nettoyksikön bruttomenot on ylitetty, mutta tuloja ei ole vastaavasti saatu. Tällöin tehtäväalueella tai toimialalla on ollut ensisijainen vastuu ylityksen rahoittamisesta. Kaupunginhallituksen vastauksen mukaan Porvoon kaupungin taloudenhoidossa ja talouden suunnittelussa on syytä keskittyä kokonaisuuden hallintaan. Ei ole perusteltua käsitellä nettobudjetointiyksikköjä irrallaan niiden luontevasta kokonaisuudesta ja siirtää talousvastuuta tehtäväalueelta tai toimialalta kaupunginhallitukselle.

- merkitsi tiedoksi Kuntakoulutuksen järjestämän Luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon seminaariin 9.-10.10.2003 Vantaalla. Seminaarin aiheena on kuntarakenteiden muutospaineet, mitä mieltä ollaan kuntien yhdistymisestä ja kuntaliitoksesta.

päätti, että Jaakko Jalonen, Matti Valasti, Heikki Lappalainen, Maijaliisa Alatalo ja Matti Haapakoski osallistuvat Itä-Uudenmaan ennakointifoorumiin 26.9.2003. Itä-Uudenmaan liiton järjestämässä tilaisuudessa on alustuksia ennakoinnista elinkeinoelämän ja osaamisen näkökulmasta.

- merkitsi tiedoksi kaksi kirjaamoon saapunutta aloitetta. Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän puheenjohtaja Erkki Nieminen on tehnyt aloitteen Porvoon kaupungille nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja ammatillisten opintojen turvaamiseksi. Esityksessä toivotaan, että Porvoon kaupunki lisää opiskelijaterveydenhuollon palveluja toisen asteen ammatillisen koulutuksen nuorisolle. Kouluihin halutaan terveydenhoitajan läsnäoloa sekä mielenterveys- ja lääkäripalveluja. Lisäksi toivotaan, että kaupunki osoittaisi nimetyn sosiaalityöntekijän, joka keskittyisi opiskelevan nuorison asioiden hoitamiseen. Kaupunginvaltuutettu Mikaela Nylander esittää valtuustoaloitteessaan, että Luonnonhistoriallisen Museon tulevaisuutta käsitelleen työryhmän loppuraportti lähetettäisiin valtuustokäsittelyyn.

- merkitsi tiedoksi, että Porvoon kaupunginhallituksen päätös korottaa Porvoon kaupungin pysäköintivirhemaksu 25 eurosta 30 euroon on hyväksytty Sisäasiainministeriössä.

- päätti lähettää Bernhard Edgrenin Posintra Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen edustamaan Porvoon kaupungin osakepääomaa.

- pani pöydälle lausunnon Itä-Uudenmaan elinkeinojen kehittämisen yhteistoimintamalleista.

Lisäksi kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi eräitä lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiä ja ilmoitti, että se ei käytä kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeutta, eli tehdyt päätökset jäävät voimaan.

Sivun alkuun

Porvoon kaupunginvaltuusto 24.9.2003

- palautti uuteen valmisteluun PORVOO 2010 -nimisen kaupungin strategian. Kullakin valtuutetulla on yksi viikko aikaa lähettää stilistisiä ehdotuksia strategiatekstistä kehittämispäällikölle. Seuraavan kerran strategiapaperia käsitellään valtuustossa 22.10. Porvoon kaupunki sai strategian sisällöstä 22 lausuntoa sekä 31 vapaaehtoista mielipidettä. Niistä on koottu 9-sivuinen yhteenveto. Esimerkiksi Porvoon Museo toteaa lausunnossaan, että Porvoo, "Suomen syntymäkaupunki" on tulkinnanvarainen käsite ja tässä yhteydessä perustelematon. Arvioihin voisi ottaa mukaan myös Porvoon merkityksen kulttuuriympäristönä. "Porvoo vaalii kulttuuriperinteitään" -sanavalinta pitäisi ilmeisesti korvata sanalla "kulttuuriperintöä". Edelleen Porvoon Museon mukaan matkailu ja turismi tarkoittavat samaa asiaa, joten toinen sana joutaa pois. Lyhimmät annetut mielipiteet olivat vain virkkeen pituisia ja ne oli jätetty nimettöminä. Eräässä kysytään: "Mikä on strategia?" Toisessa: "Aivan kauheaa, siis uskomatonta." Kolmannessa taasen: "Ei ole edes mikään strategia." Eräs nimetön mielipiteen jättäjä toteaa: "Helt bra bibliotek." Jonkun mielestä: "Strategia on kai hyvä, mutta nuorille voisi uhrata muutaman euron."

- siirsi palopäällikkö Boris Aarnion suostumuksensa mukaisesti Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtajan virkaan 1.1.2004 lähtien hänen nykyisin palkkaeduin.

- päätti perustaa uutta kansanopistoa varten Borgå Folkakademi Ab -nimisen osakeyhtiön. Yhtiön perustamiskirja ja yhtiöjärjestys hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Esityksen mukaan Samkommunen för Borgå folkhögskola -niminen kuntayhtymä lakkautetaan ja kuntayhtymää kehotetaan ryhtymään tältä osin jatkotoimenpiteisiin. Kuntayhtymän varat ja velat luovutetaan Borgå Folkakademi Ab:lle, jonka osakkeet kaupunki merkitsee perustamisasiakirjan mukaisesti.

- hyväksyi Haikkoon Ebbantien jatkoksi suunnitellun asemakaavan, johon tulee 18 uutta tonttia.

- hyväksyi Tuoksuherneentien alueelle asemakaavan, jossa on 12 uutta tonttia.

- hyväksyi yleiset tontinluovutusehdot ja luovutushinnat noudatettaviksi heti kun kaupunginvaltuuston päätös saa lainvoiman. Uudet ehdot ovat voimassa vuoden 2004 loppuun saakka. Kaupungin tontteja luovutettaessa, vuokratontteja myytäessä (mikäli vuokrasopimuksessa ei ole toisin sovittu) sekä vuokratonttien vuokrausta jatkettaessa käytetään uusia hintoja. Omakotitontit sijaitsevat kuudella vyöhykkeellä. Kalleimman alueen eli ykkösvyöhykkeen tontin neliöhinta on 35 euroa. Vastaava vuoden 2003 hinta on 30 euroa. Seuraavien vyöhykkeiden tonttihinnat ovat 32 euroa (II), 27 euroa (III), 23 euroa (IV), 10 euroa (V) ja 7 euroa (VI). Vuoden 2003 hintatasoon verrattuna omakotitonttien neliöhinnat nousevat kahdesta viiteen euroa paitsi Epoossa, jossa neliöhinnat päätettiin pitää edelleen 7 eurossa. Keskitettyyn hakuun tulevista uusista tonteista kaksi kolmasosaa tarjotaan pelkästään ostettaviksi. Pinta-alaltaan suurimmat tontit (yksi kolmasosa) voidaan myös vuokrata. Rivitalo- ja kerrostalotontit sekä yhtiömuotoista rakentamista varten tarkoitetut asuintontit, joille on tarkoitettu rakennettavaksi kolme tai useampia enintään kaksiasuntoista rakennusta, maksavat uudessa hinnoittelussa 100 euroa rakennettavaa kerrosneliömetriä kohden. Yritystontit on hinnoiteltu siten, että TTV ja vastaavat tontit maksavat A-vyöhykkeellä 17 euroa neliömetri, B-vyöhykkeellä 14,50 euroa, C-vyöhykkeellä 12,50 euroa ja D-vyöhykkeellä 8,50 euroa. TKL ja vastaavat tontit maksavat 25 euroa (A), 20 euroa (B), 15 (C) ja 10 euroa (D) neliömetri.

- hyväksyi Näsin terveyskeskuksen vuodeosaston rakennustöiden kustannusarvioksi 5,6 miljoonaa euroa. Samalla päätettiin varata määrärahoja vuosien 2004-2006 taloussuunnitelmiin. Valtuusto on hyväksynyt kuluvan vuoden määrärahaksi 1,4 miljoonaa euroa, mikä määräraha päätettiin nyt vähentää talousarviosta.

- antoi keskushallinnolle luvan talousarviomäärärahojen ylitykseen. Ylitysrahoilla avustetaan Porvoon luonnonhistoriallista museota 15.000 eurolla.

- merkitsi tiedoksi Lasten ja nuorten hyvinvointiselonteon.



Sivun alkuun


Porvoon kaupunginhallitus 8.9.2003

- päätti, että Näsin terveyskeskuksen uuden vuodeosaston kustannusarvioksi hyväksytään 5,6 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuusto päättää kustannusarvion mukaisesta määrärahantarpeesta. Hankkeen toteutusaikatauluun otetaan kantaa vuoden 2004 talousarvion laadinnan yhteydessä. Näsin vuodeosaston urakkalaskenta-asiakirjat valmistuivat kesäkuussa 2002. Kaupunginvaltuusto on myöntänyt vuoden 2003 talousarviossa hankkeelle määrärahoja yhteensä 4,2 miljoonaa euroa, joten nykyiseen hintatasoon nähden lisämäärärahan tarve on 1,4 miljoonaa euroa. Lisäksi kaupunginhallitus lykkäsi rakentamisen aloittamisen ensi vuoden huhtikuulle, jolloin vuoden 2004 määrärahan tarve on 2,4 miljoonaa euroa ja vuoden 2005 vastaavasti 3,0 miljoonaa euroa.

- poisti esityslistalta asian, jonka mukaan Porvoon kaupunki olisi käynnistänyt Uudenmaan tiepiirin ja muiden asianomaisten tahojen kanssa neuvottelut Mannerheiminkadun sillan madaltamiseksi. Mahdollisesti asiaan palataan joskus tulevaisuudessa.

- päätti asettaa Ylä-Haikkoossa sijaitsevan noin 30 hehtaarin suuruisen alueen asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausuntoja Itä-Uudenmaan liitolta, Uudenmaan ympäristökeskukselta, tekniseltä lautakunnalta, ympäristönsuojelulautakunnalta, terveydensuojelujaostolta, sosiaali- ja terveyslautakunnalta, koulutuslautakunnalta ja Uudenmaan tiepiiriltä. Alueelle on osoitettu yhteensä 76 omakotitalotonttia, joista vanhoja tontteja on 18 ja uusia, yksityisessä omistuksessa olevia tontteja seitsemän kappaletta. Porvoon kaupungin omistamalle alueelle kaavoitetaan 51 tonttia. Uusi asuinalue sijoittuu Tolkkistentien ja Haikkoontien väliselle alueelle, Ylä-Haikkoontie -nimisen kokoojakadun varrelle, joka korvaa samannimisen yksityistien. Uuden asuinalueen rakentaminen edellyttää Tolkkistentien varteen rakennettavaa melusuojausta.

- päätti asettaa Hommanäsin kylässä sijaitsevan Hommanäs Gård -nimisen tilan ranta-asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä asiaan kuuluvat lausunnot. Ranta-asemakaavan tavoitteena on luoda edellytykset Hommanäsin kartanon maatilamatkailutoiminnoille. Maatilalle halutaan rakentaa uusia majoitus- ja kokoustiloja, joten talouskeskusten korttelialueelle on esitetty rakennusoikeutta yhteensä 1300 kerrosneliömetriä. Tilan päärakennus on esitetty suojeltavana rakennuksena. Sille on osoitettu rakennusoikeutta 505 kerrosneliömetriä.

- päätti, että Kaija-Riitta Iivosen oikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa kaupunginhallituksen 21.7.2003 tekemää kiinteän omaisuuden myyntipäätöstä. Iivonen vetoaa kaupunginhallituksen vuonna 1999 tekemään päätökseen, jonka mukaan Soturinkylän talo, jossa Iivonen on asunut vuodesta 1979 alkaen, myydään vasta sitten kun rakennus vapautuu tai kun vuokralainen on valmis ostamaan kiinteistön. Iivosen mukaan asunto oli asumiskelvoton vuokrasuhteen alkaessa. Oikaisuvaatimuksen mukaan hän on omalla kustannuksellaan eristänyt talon seinät ja kellarin, koolannut ja levyttänyt sisäseinät, maalannut ne, asentanut sähköt ja sähkölämmityksen, rakentanut varaavan takan ja hellan, kaakeloinut keittiön jne. Kaupunginhallitus myöntää, että se on edellisen kerran käsitellyt myyntiasiaa vuonna 1999. Silloin päätettiin, että kiinteistöjen myyntiin palataan siinä vaiheessa kun rakennukset vapautuvat nykyisiltä vuokralaisilta tai nykyiset vuokralaiset ovat halukkaita ostamaan ko. kiinteistöt. Kunnallisessa päätöksenteossa ei kuitenkaan ole juridisia esteitä aikaisempien päätösten uudelleen arvioimiselle, perustellaan nyt tehtyä päätöstä.

- merkitsi tiedoksi Bernhard Edgrenin ja eräiden muiden Sibeliuksenbulevardin asukkaiden aloitteen, jossa esitetään hidasteiden rakentamista Sibeliuksenbulevardille, Tulliportin- ja Vegakadun kadun kohdalle, molempiin suuntiin.

- antoi evästykset Porvoon A-asunnot Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.9. Omistajaa yhtiökokouksessa edustavat Marjut Björklund (r), Osmo Kekkonen (kok) ja Matti Nuutti (sd). Kaupunginhallituksen mukaan asuntoyhtiön koko hallitus nauttii edelleen omistajan luottamusta, mutta niin kutsutun Suomentalon ostamisasia on tuotava kaupunginhallituksen käsittelyyn ennen lopullista päätöstä. Asiasta nousi kohu, kun Porvoon A-asuntojen kovanrahantuotantoon kesällä perustama tytäryhtiö A-Lukaali Oy teki yllättäen ostotarjouksen Runeberginkadulla sijaitsevasta huonokuntoisesta kerrostalokohteesta. Viime aikoina Porvoon kaupungin tavoitteena on ollut päästä eroon huonokuntoisista kiinteistöistä, joiden peruskorjauksiin kaupungilla ei ole tarvittavia varoja.

Lisäksi kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi eräitä lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiä ja ilmoitti, että se ei käytä kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeutta, eli tehdyt päätökset jäävät voimaan:

- tekninen lautakunta on päättänyt hyväksyä Kevätkummussa sijaitsevan Otsonpuiston kunnostussuunnitelmat. Niiden mukaan puistoon on tarkoitus rakentaa skeittiratoja.

- tekninen lautakunta on päättänyt vuokrata Porvoon kaupungin Luonto- ja riistakerholle pienriistan metsästykseen Virvikin maita 210 hehtaaria. Alueesta peritään 35 sentin suuruista vuosivuokraa hehtaarilta. Samalla hinnalla päätettiin vuokrata Jf Skall rf:lle 66 hehtaarin suuruinen alue Tervajärven ja Kevätkummun alueelta, mutta vain hirvenajoa varten. Vuokrauksen ehtona on, että hirviä ei saa ampua alueella.

- kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt ostaa uimahallin siivouspalvelut Ai & Ri Siivouspalvelut Oy:ltä. Siivouksen hinta on 8.830 euroa kuukaudessa (alv 0 %), sopimus solmitaan yhdeksi vuodeksi kerrallaan.



Sivun alkuun

Pirkko Ruohonen-Lerner/www.uutis.net


Sivun alkuun