Porvoon Netti-Uutiset
Porvoon Netti-Uutiset on uusi ja riippumaton paikallislehti Internetissä.
Koko totuus - mitään salaamatta
Päivitetty 19.5.1998


Mielipide
Päätoimittaja
Edelliset lehdet
Aiheet


Liikenneministeriössä suunnitellaan Porvoo-Loviisa moottoritietä

Moottoritie rakennetaan mahdollisesti jälkirahoituksella


Liikenneministeriön ja Tielaitoksen johtavat viranhaltijat saivat kuulla Porvoon kaupungin toiveita siitä, kuinka tieasioita tulisi Porvoon seudulla kehittää. Kaupungin toivomuslista oli valtiovallan edustajille liian pitkä ja kallis, joten suoralta kädeltä ei uusia tierahoja kaupungin edustajille luvattu. Elokuussa asiat etenevät, sillä silloin puidaan Porvoonkin tiemäärärahoja valtion budjettiriihessä.

Liikenneministeriössä selvitetään paraikaa, voitaisiinko Porvoota halkovan Valtatie 7 laajentaminen moottoritieksi välillä Porvoo-Loviisa toteuttaa yksityisellä jälkirahoitusmallilla. Yksityistä jälkirahoitusmallia on kokeiltu ensimmäistä kertaa Lahden moottoritien rakentamisessa. Kokemukset siitä ovat ministeriön edustajien mukaan olleet myönteisiä. Mutta koska yksityisetkin tierahat maksetaan viime kädessä valtion rahakirstusta, on päätökset velkarahalla toteutettavista tiehankkeista tehtävä valtion budjetin käsittelyn yhteydessä.

Liikenneministeriön kansliapäällikkö Juhani Korpela on sitä mieltä, että jälkirahoitus on ainoa tapa, jolla Valtatie 7 levennys moottoritieksi voitaisiin käynnistää jo ensi vuonna.
Aikaisempi Porvoon moottoritien laajennussuunnitelma on ulottunut Porvoosta Koskenkylään saakka. Nyt ministeriön työryhmä selvittää, voitaisiinko juuri valmistumassa oleva Koskenkylä-Loviisa moottoriliikennetie samalla leventää nelikaistaiseksi moottoritieksi.

Meluhaittoja puntaroitiin

Kaupunginjohtaja Per-Håkan Slotten mielestä on erittäin tärkeätä, että Tielaitoksen, ministeriön ja kaupungin edustajat voivat tavata ja keskustella, kuinka yhteiset tiehankkeet toteutetaan.
- Tarvitsemme kunnon tiestön. Tarvitsemme kunnon liittymät. Meluvallit ovat ongelma, josta olemme vahvasti tiedottaneet suunnittelijoille, korosti Slotte.

Tielaitoksen suunnitelmat Porvoota halkovan Valtatie 7 leventämiseksi moottoritieksi ovat edenneet jo hyvin pitkälle. Kaupunki ja tielaitoksen edustajat ovat käyneet useita neuvotteluja tieosuuden meluntorjunnasta, sillä nelikaistainen moottoritie rakennetaan hyvin lähelle asutusta. Ensi kesänä tehdään kyseisellä tieosuudella uusi melulaskenta, lupaa Pekka Kontiala. Hän on Tielaitoksen tienpidon teettämisen yksikön päällikkö. Porvoon toivomuslistalla oli moottoritien rakentamisen lisäksi mm. Sisäkehätie, Saaristotie, Kilpilahden varatie ja kevyen liikenteen väylä Ernestasista Kullooseen ja Haikkoon paikallistien kevyen liikenteen väylä. Myös julkisen liikenteen tulevaisuudesta Porvoon seudulla keskusteltiin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Johan Söderberg piti henkilökohtaiselta kannaltaan tärkeimpänä hankkeena Porvoon-Kulloon kevyen liikenteen väylää. Sellaisella kun olisi mukavampi rullaluistella. Tielaitoksen määrärahat ovat tippuneet 1990-luvulla 6 miljardista markasta 4 miljardiin, muistutti Tielaitoksen uusi pääjohtaja Lasse Weckström. Samanaikaisesti liikennemäärät ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen. Esimerkiksi Vaalimaan rajaliikenne on kasvanut 45 prosenttia. Kasvavat liikennemäärät lisäävät myös meluhaittoja asuinalueilla. Weckströmin mukaan teiden suunnittelussa pitäisi lähteä enemmän siitä, että tiet sijoitettaisiin nykyistä paremmin. Meluvallien rakentaminen on hänen mukaansa vain hätäratkaisu.

weckström

Tielaitoksen uusi pääjohtaja Lasse Weckström vieraili Porvoossa.

Weckströmin mukaan viime vuosi oli ensimmäinen laatuaan, jolloin Tielaitos ei saavuttanut tulossopimuksen mukaisia tavoitteita liikenneturvallisuudessa. Tästä huolimatta Tielaitos ei pidä suurempaa meteliä määrärahojensa niukkuudesta. Tavoitteena on toimia aikaisempaa pienemmillä määrärahoilla niin hyvin kuin mahdollista.

Pirkko Ruohonen-Lerner

http://www.porvoon-yrityspalvelut.fi/lehti/

Mielipiteet

Otsikot tänään

Liikenneministeriössä suunnitellaan Porvoo-Loviisa moottoritietä




Edellinen lehti


Päätoimittaja: Pirkko Ruohonen-Lerner

sähköposti