Porvoon Netti-Uutiset
Porvoon Netti-Uutiset on riippumaton paikallislehti Internetissä.
Koko totuus - mitään salaamatta
Päivitetty 10.6.2000
 
Päätoimittaja

Edelliset lehdet/aiheet


Avenet

Porvoon maisemia
Lisää Suosikit/Bookmarks -listallesi Porvoon Netti-Uutisten uusi www-osoite, joka on www.uutis.net.


Porvoon tarkastuslautakunnalta ankarasanainen arviointiraportti:

Kehityksen jarruna puutteellinen osaaminen ja ymmärtäminen

Porvoon kaupungin tilintarkastajat ovat jättäneet kertomuksensa kaupungin vuoden 1999 talouden ja hallinnon hoidosta. Luottamushenkilöistä koostuva tarkastuslautakunta on seurannut nk. ammattitilintarkastajien työtä erilaisten raporttien välityksellä.

Porvoossa kuntaliitoksen jälkeinen kehitys ei ole vielä saavuttanut sellaista tasoa, jonka perusteella tarkastuslautakunta pystyisi perinteisten määrärahatavoitteiden lisäksi toteamaan muita varsinaisia toimintatavoitteita, puhumattakaan niiden kuvaamisesta ja arvioinnista. "Suunnittelun nykytilanne ei näin ollen täytä sille asetettavia vähimmäisvaatimuksia ja tarkastuslautakunnan on sen vuoksi vaikeata esittää rakentavaa arviointikertomusta valtuustolle", lataa tarkastuslautakunta.

Kaupungin taloudellinen tilanne edellyttää jatkuvia ponnisteluja menojen ja tulojen tasapainottamisessa. Tilanteen hallitsemiseksi tulee määritellä kehitykselle selkeät normit ja pelisäännöt sekä ennen kaikkea konkreettiset tavoitteet hallinnon eri tasoilla. Eri toimintojen kehityksen jarruna on yleensä puutteellinen ymmärtäminen ja osaaminen sekä epätarkoituksenmukaiset työvälineet- ja menetelmät. Suunnitellun koulutustarpeen todetaan olevan ilmeinen hallinnon kaikilla tasoilla.

Asiantuntijoille enemmän valtaa ja vastuuta

Tarkastuslautakunnan mielestä on painotettava taloushallinnon keskeistä asemaa suunnittelujärjestelmän kehittämisessä ja toteuttamisessa. Toimialojen talouspäälliköille esitetään annettavaksi riittävät valtuudet ja vastuut talousasioiden hoitamisessa.

Taloudenhoidon ohjeeksi valtuuston tulee asettaa selkeät taloudelliset päätavoitteet. Näitä ovat esimerkiksi veroprosentin taso, velkaantumis- ja omavaraisuusaste, taksojen ja maksujen taso sekä menojen reaalikasvu, luettelee tarkastuslautakunta.


Sisäinen valvonta järjestettävä!

Sisäisen valvonnan kehittämiseksi tulee Porvoossa käynnistää koko hallintoa koskeva projekti. Tehtävän hoitajaksi esitetään sisäistä valvojaa, jolle annetaan tarpeeksi laajat vastuut ja valtuudet. "Olemme viime vuonna kokeneet esim. sosiaali- ja terveystoimen osalta, mihin puutteellisesti järjestetty ja hoidettu sisäinen valvonta ääritapauksessa voi johtaa."

Porvoon nykyisten, melko yleisluonteisten johtosääntöjen lisäksi päätöksentekovallan lähes rajaton siirtomahdollisuus vaikeuttaa suuresti todellisten vastuukysymysten määrittämistä. Nykyinen säännöstö asettaa lisävaatimuksia sisäisen organisaatiomallin esittämiselle ja kuvaamiselle. Hallintokohtaiset vastuu- ja tehtäväkuvaukset on laadittava ja päivitettävä ja sijaisuusjärjestelyt on osoitettava.

Kovasanaisesta arviointikertomuksesta huolimatta tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille myönnetään vastuuvapaudet tilikaudelle 1999.

Porvoon tilinpäätöksen hyväksymisen lisäksi valtuuston kokouksessa käsitellään mm. 17 hehtaarin suuruisen maa-alueen ostamista Jernbölen kylästä 2,5 miljoonan markan lisämäärärahalla, esiopetuksen järjestelyjä sekä Linnankosken lukion remonttityömaan vaatimaa 3 miljoonan markan suuruista määrärahan ylitystä vuodelle 2000. Kaikille kiinnostuneille avoin kaupunginvaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 14.6. kello 18.00 osoitteessa Raatihuoneenkatu 9. Kokouksen esityslistoja on jaossa valtuustosalissa.



Sivun alkuun


Porvoon kaupunginhallitus 5.6.2000

- esittää valtuustolle, että Linnankosken lukion saneeraukseen myönnetään kuluvalle vuodelle lisämäärärahaa 3,1 mmk. Lukion uusien liikuntatilojen rakentaminen ja vanhan osan saneeraus maksavat tuoreimman selvityksen mukaan yhteensä 41,2 mmk.

- esittää valtuustolle, että esiopetuksen järjestämistä varten myönnetään lisämäärärahoja vuodelle 2000. Sosiaali- ja terveystoimelle esitetään 815.000 mk, koulutustoimelle 25.000 mk sekä teknisen toimen alaiselle talonrakennukselle 240.000 mk. Maksuttoman esiopetuksen johdosta kaupunki menettää maksutuloja 815.000 mk. Uudessa järjestelmässä Porvoon saamat valtionosuudet lisääntyvät 2,8 miljoonalla markalla, joten kaupungin nettotulot kasvavat muutoksen myötä 381.000 markalla.

- esittää valtuustolle, että Porvoon kaupungin johtosääntöihin tehdään muutoksia syksyllä alkavan esiopetuksen hallinnon järjestämisestä. Porvoossa esiopetus tapahtuu ainoastaan päiväkodeissa. Vastuu esiopetuksen käytännön järjestämisestä on sosiaali- ja terveystoimella ja vastuu opetuksellisesta sisällöstä koulutustoimella. Uuteen johtosääntöön esitetään lisäystä, jonka mukaan päiväkodin johtaja ottaisi perusopetuslain mukaisen esiopetuksen oppilaat sekä huolehtisi opetussuunnitelman valmistelusta ja vastaisi, että sitä myös noudatetaan ja toteutetaan.

- esittää valtuustolle, että kiinteistökauppaa varten myönnetään kuluvalle vuodelle 2.520.000 markan suuruinen lisämääräraha.

- esittää valtuustolle, että Clas-Göran Ehrnroothilta ostetaan 17,7 hehtaarin suuruinen maa-alue Jernbölestä, Lakkapolun eteläpuolelta. Kauppahinnaksi on neuvoteltu 2.520.000 markkaa. Kauppa tehdään sillä ehdolla, että myyjä vastaa mahdollisista maa-alueella olevista saasteista.

- päätti antaa suostumuksensa siihen, että Porvoon Seudun Sähkö Oy ja Porvoon Seudun Lämpö Oy fuusioidaan Porvoon Energia Osakeyhtiöön. Kaupunginhallitus antoi omistamansa energiayhtiön luottamushenkilöistä koostuvalle hallitukselle vapaat kädet tehdä kaikki fuusioon liittyvät päätökset. Porvoon Energia Oy:n hallitukseen kuuluvat Ljunghard Lindroos (r), Christina Lindblad (r), Inkeri Tulikoura (sd), Keijo Kolehmainen (sd) ja Harri Kari (kok).

- hyväksyi syksyn kunnallisvaalien järjestelyt. Porvooseen asetetaan 29 vaalilautakuntaa, joihin kuhunkin nimetään viisi jäsentä ja viisi varajäsentä. Lisäksi valitaan kaksi vaalitoimikuntaa laitoksissa ja kodeissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten.

- ilmoitti evästyksensä edustajilleen Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymäkokoukseen. Porvoota edustavat Bernhard Edgren (r), Christina Lindblad(r), Erkki Nieminen(kok), Lea Timonen(sd) ja Markku Vaniala(sd). Porvoolla ei ole huomauttamista kokouksessa esillä oleviin asioihin.

- ilmoitti evästyksensä edustajilleen Tuula Virkille (sd) ja Bernhard Edgrenille (r) Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston kokoukseen. Porvoolla ei ole huomauttamista tässäkään kokouksessa esillä oleviin asioihin.

- ilmoitti evästyksensä Oy Porvoon Kiinteistöt Ab:n yhtiökokousedustajalle. Kyseisen yhtiö omistaa Tulliportin koulun kiinteistön Näsissä. Yhtiön koko osakekannan omistaa Porvoon kaupunki, joka on päättänyt purkaa yhtiön. Yhtiön selvitysmiehenä toimii Esko Viinikainen Porvoon Yrityslaskenta Oy:stä.

- merkitsi tiedoksi, että kahden elinkeinoasiamiehen palkkamäärärahat 263.377 markkaa ajalle 1.6.-31.12.2000 siirretään sisäisten työmarkkinoiden tilille.

- merkitsi tiedoksi Uudenmaan ympäristökeskuksen päätöksen, jonka mukaan Stensbölen alue IV, tila Stensböle, Rno 1:8, on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi.

Lisäksi kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiä ja ilmoitti, että se ei käytä kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeutta, eli tehdyt päätökset jäävät voimaan:
- kaupunginjohtaja Per-Håkan Slotte on myöntänyt Linnajoen yläasteen rehtorille luvan, jonka nojalla kouluun saadaan palkata määräaikainen siivooja nk. ulkoista hakumenettelyä noudattaen tämän vuoden loppuun saakka.
- kaavoitus- ja rakennuslautakunta on päättänyt jatkaa YH-Asumisoikeus Oy:n tontin varausaikaa osoitteessa Keltavuokontie 3 ja jatkanut Neste Markkinointi Oy:n vuokrasopimusta osoitteessa Asentajantie 4. Lautakunta on päättänyt vuokrata 500 neliön suuruisen lisäalueen Haikkoosta Porvoon Rakemi Oy:lle. Vuokra-alueelle ei saa rakentaa pysyviä rakennuksia ja alue on aidattava sen luoteissivulta. Alueen vuosivuokra on 1.750 markkaa.


Sivun alkuun




Linnankosken lukion kustannukset karkasivat käsistä

"Ei voida pitää täysin hyväksyttävänä"

Porvoon Linnankosken lukion laajennuksen ja saneerauksen hinta tulee olemaan tuoreimman selvityksen mukaan 41 mmk. Rakennusmestari, vs.osastopäällikkö Börje Boström Porvoon talo-osastolta on tehnyt selvityksen kaupunginhallitukselle syistä, miksi näin on käynyt:

"Hanketta on koko ajan rasittanut jatkuva kustannusten nousu, mikä sinänsä ei ole harvinaista kun kyseessä on vanhan talon saneeraus, mutta kun nousu on niin suurta, kuin se tässä hankkeessa on ollut, sitä ei voida pitää täysin hyväksyttävänä...", Boström selvittää ja esittää luettelon asioista, jotka ovat nostaneet laajennusosan kustannusarviota:


"Laajennusosan laajuus kasvoi suunnitteluvaiheessa, kun suunnittelussa huomioitiin olemassa olevat ja tulevat tarpeet. Konsultin tekemät kustannusarviot pettivät laajennuksen osalta usealla miljoonalla markalla. Tutkimuksissa havaittiin, että pohjavesi on alueella laskenut ja vanhan rakennuksen puupaalut lahoavat. Vanhan osan ympäri jouduttiin rakentamaan vedensyöttöjärjestelmä."

Saneerausosan kustannusten karkaamista selitetään mm. sillä, että konsultin laatimat kustannusarviot olivat jälleen liian alhaiset. Tämän lisäksi rakennuttajan määräluettelo on sisältänyt virheitä, jotka johtivat kustannusten nousuun. Korjaustyöt osoittautuivat muutenkin arvioitua hankalammiksi, ja vanhojen rakennepiirustusten puuttuminen entisestään hankaloitti työtä. Työn aikana on tehty suunnitelmiin muutoksia, jotta käyttäjien toivomukset tulisivat mahdollisimman hyvin huomioiduiksi. Lisäksi irtaimiston kustannusarvio olivat liian alhaiset.

"Suurten hankkeitten toteuttaminen yhtäaikaisesti yhdistettynä talo-osastolla tehtyihin henkilöstöjärjestelyihin johti siihen, että rakennuttajaorganisaatio joutui venymään äärimmilleen, jolloin asioitten varmistamiseen ei ehditty kiinnittämään riittävästi huomiota."




Pirkko Ruohonen-Lerner/www.uutis.net


Sivun alkuun
Otsikot tänään

Porvoon tarkastuslautakunnalta ankarasanainen arviointiraportti:

Porvoon kaupunginhallitus 5.6.2000

Linnankosken lukion kustannukset karkasivat käsistä



Edellinen lehti - 24.5.2000
Kuinka Asuntosäätiö toteutti Huhtisen viherkaupunginosan



sähköposti