Porvoon Netti-Uutiset
Porvoon Netti-Uutiset on riippumaton paikallislehti Internetissä.
Koko totuus - mitään salaamatta
Päivitetty 17.5.2000
 
Päätoimittaja

Edelliset lehdet/aiheet


Avenet

Porvoon maisemia
Lisää Suosikit/Bookmarks -listallesi Porvoon Netti-Uutisten uusi www-osoite, joka on www.uutis.net.


Porvoon kaupunginhallitus 15.5.2000

- päätti olla tutkimatta elinkeinoasiamies Kari Suhosen oikaisuvaatimusta kaupunginhallituksen päätöksestä, jonka mukaan aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut hänen siirtämiseksi sisäisille työmarkkinoille. Kaupunginhallitus oli sitä mieltä, että päätös koskee vain asian valmistelua, joten siitä ei voida tehdä oikaisuvaatimusta. Suhosen mukaan kaupunginhallitus on päätöksellään rikkonut mm. kuntajakolakia, palvelussuhdeturvalakia, perustuslakia, kuntaliitossopimusta sekä kunnan virka- ja hallintosääntöä.

- päätti Porvoon elinkeinotoimiston tehtävien jaosta. Kaupunginjohtaja, kolme toimialajohtajaa sekä uusi kehittämispäällikkö saivat elinkeinotoimesta itselleen lisävastuita. Lisäksi palveluja ostetaan Porvoon Seudun Uusyrityskeskus ry:ltä, Posintra Oy:ltä ja Porvoon seudun yrityshautomo Polycolta, joita kaupunki avustaa tänä vuonna 900 000 markalla. Muina yhteistyötahoina mainitaan Porvoon Elävä Keskusta ry, jota kaupunki avustaa 100 000 markalla sekä yhden elinkeinoasiamiehen työpanoksella.

- päätti siirtää elinkeinopäällikkön sekä elinkeinoasiamiehet Antero Antilan ja Kari Suhosen sisäisille työmarkkinoille.

- päätti, että kaupungin sisäisten työmarkkinoiden periaatteita muutetaan. Jatkossa lupa virkojen täyttämiseen nk. ulkoista hakumenettelyä käyttäen vaaditaan, jos sijaisuus kestää yli 6 kuukautta. Aikaisemmin lupa on pitänyt hakea yli kahden kuukauden sijaisuuksiin.

- pani pöydälle vuoden 2001 talousarvion ja vuosien 2002-2003 taloussuunnitelman laadintaohjeet mm. sen takia, että poliittiset ryhmät ehtisivät keskustella talousarvion kehyksistä. On arvioitu, että Porvoon verotulot kasvavat 33 miljoonaa markkaa ja käyttötalouden menot 20 miljoonaa markkaa. Vuosikate ei tällä hetkellä riitä kaikkien tarpeellisten korvaus- ja uusinvestointien rahoitukseen. Siksi investointeja joudutaan priorisoimaan: suunnittelukaudella annetaan etusija korvausinvestoinneille. Ensi vuoden investointeihin on esitetty 42 mmk. Vuoden 2001 tavoitteena on saada aikaiseksi 20,9 miljoonan markan suuruinen ylijäämä, ja vanhoja velkoja halutaan lyhentää 5 mmk. Lisäksi halutaan alentaa veroprosenttia 0,25 prosenttiyksiköllä. Jatkovalmistelussa eri toimialat esittävät itselleen 5-10 sitovaa tavoitetta, jotka kaupunginvaltuusto hyväksyy loppuvuodesta, kerrotaan esityksen jatkokäsittelystä.

- esittää valtuustolle, että neuvolakiinteistö osoitteessa Mannerheiminkatu 25 myydään Y-Säätiölle. Tontti on 1 252 neliötä ja sillä on rakennusoikeutta 600 kerrosneliömetriä. Kauppahinnaksi tontista ja rakennuksista esitetään yhteensä 720 000 markkaa. Tarkoituksena on, että vanha neuvolakiinteistön tilat kunnostetaan mielenterveyskuntoutujien palveluasunnoiksi.

- esittää valtuustolle, että Huhtisen Ritarinpuiston alueen asemakaava muutetaan siten, että alueelle saa rakentaa 20 omakotitonttia.

- esittää valtuustolle, että se hyväksyy asemakaavan muutoksen Tarmolan kaupunginosassa osoitteessa Jakarinkatu 2. Asemakaavan muutos on toteutettu jo käytännössä, sillä tontti on rakennettu valmiiksi kaavoitus- ja rakennuslautakunnan vuonna 1997 myöntämän poikkeusluvan turvin.

- esittää valtuustolle, että FM-Kartta Oy:n 1 240 000 markan (ALV 0%) suuruinen tarjous GPS-runkomittauksesta ja asemakaavan pohjakartoituksesta hyväksytään. Vuonna 2001 valmistuu numeerinen kaavoituksen pohjakartta 720 hehtaarin suuruiselle alueelle, joka sijaitsee Haikkoossa, Karjalaiskylässä ja Mensaksessa. Vuonna 2002 valmistuu vastaava kartta 270 hehtaarin alueelle Tarkkisiin ja Skaftkärriin ja 70 hehtaarin alueelle Jernböleen.

- esittää valtuustolle vanhuspoliittisen ohjelman hyväksymistä suuntaa-antavana vanhustenhuollon kehittämisessä. Samalla päätettiin, että vanhustenneuvostoa täydennetään, kuten vammaisneuvostoakin, toimialojen edustajilla.

- päätti luovuttaa Jörgen Schaumanin kokoelman Suomen metsästysmuseoon Riihimäelle.

- myönsi avustuksia 200 000 markkaa yhteensä 50 yhdistykselle, säätiölle ja järjestölle. Mm. Porvoon vanhan kaupungin säätiö sai 75 000 mk, Porvoon Reumayhdistys 20 000 mk, Borgånejdens djurskyddsförening 15 000 mk ja Borgånejdens Krigsveteraner 6 000 mk.

- päätti vakinaistaa viisi lastentarhanopettajan tointa Eestinmäen päiväkodissa.

- päätti muuttaa laitoshuoltajan toimen lähihoitajan toimeksi ja emännän toimen toimistosihteerin toimeksi.

- päätti, että Kulloon päiväkotiin palkataan yksi lastentarhanopettaja ja kaksi lastenhoitajaa 30.6.2001 saakka.

- perusti erityisopettajan viran 1.8. alkaen. Hän tulee työskentelemään pienissä ala-asteen kouluissa.

- päätti omasta kesäkokousaikataulustaan seuraavaa: Kaupunginhallitus kokoontuu 29.5., 5.6., 19.6., 3.7., 24.7., 7.8. ja 14.8. Tarvittaessa kokouksia pidetään muulloinkin.

- päätti, että talo-osaston päällikön virkaan valitaan DI Ulf Blomberg ja varalle ekonomi Hannu Ahola. Virkaa haki 23 henkilöä. Tehtäväkohtaiseksi palkaksi uudelle päällikölle vahvistettiin 19 500 markkaa kuukaudessa.

- nimesi Ingmar Karlssonin edustajakseen Posintra Oy:n yhtiökokoukseen. Samalla kaupunginhallitus nimesi Rainer Buskin ja Osmo Kekkosen Posintran hallintoneuvostoon ja Johan Söderbergin yhtiön hallitukseen. Posintran hallintoneuvostossa erovuorossa ovat: Rainer Busk Sähköasennus Rainer Busk Oy:stä, Kari Hämäläinen Merita Pankki Oyj:stä, Gina Jussila-Heikkilä Porvoon Kauppaoppilaitoksesta, Pekka Kangasmäki Osuuskauppa Oslasta, Osmo Kekkonen Rakemi Oy:stä, Pekka Sylvander Fortum Oil and Gas Oy:stä ja Kenneth Hägg Fimet Oy:stä. Posintran yhtiöjärjestys ei rajoita erovuorossa olevien jäsenten uudelleen valintaa.

- ilmoitti, että sillä ei ole huomauttamista Samkommunen för Borgå folkhögskolanin yhtymäkokouksessa käsiteltäviin asioihin. Porvoota yhtymäkokouksessa edustavat Torolf Bergström, Bengt Dahlqvist, Robert Holmberg, Gunilla Träskelin ja Anneli Vänttinen.

- ilmoitti, että sillä ei ole huomauttamista Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston kokouksessa esillä oleviin asioihin. Porvoota kokouksessa edustavat Maijaliisa Alatalo, Bernhard Edgren ja Riitta Tötterman.

- nimesi asuntopäällikkö Ulf Backmanin yhtiökokousedustajakseen VVO-yhtymä Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi lautakuntien, johtokuntien ja viranhaltijoiden päätöksiä ja ilmoitti, että se ei käytä kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeutta, eli tehdyt päätökset jäävät voimaan:

- Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt: Palveluasuntoja koskevat tarjoukset pyydetään ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Marjukka Klemets on valittu Turvakoti Nutun esimieheksi.

- Tekninen lautakunta on vahvistanut Sammontien ja Kevätkummuntien liittymän kanavointi- ja katusuunnitelmat sekä Tuomitien katusuunnitelmat. Lautakunta on hyväksynyt myös uudet jätteenkäsittelymaksut Domargårdenin jätelaitokselle 1.5. alkaen sekä uudet taksat, jotka peritään ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä. Vesilaitoksen johtajan sijaiseksi on nimetty suunnitteluteknikko Klas Anderson.

- Ympäristönsuojelulautakunta on jakanut avustuksia Porvoonseudun Lintuyhdistykselle 5 000 mk, Svartbäckbygdens naturskyddsförening rf:lle 3 000 mk ja Porvoon Puutarhayhdistykselle 1 000 mk.

- Asuntopäällikkö Ulf Backman on hyväksynyt kymmeniä asukasvalintoja vuokra-asuntoihin ja asumisoikeusasuntoihin. Backman on tehnyt kunnan lainavarauspäätöksen uuden vuokratalon rakentamista varten osoitteeseen Fredrika Runeberginkatu 1-3. Vuokra-asuntoja rakennetaan 24 kappaletta, yhteensä 2 198 neliömetriä. Lainavaraus on 16,3 mmk eli asuntojen neliöhinnaksi tulee 7 415 mk.

- Kaupunginjohtaja Per-Håkan Slotte on asettanut Porvoon henkilöstöstrategian valmistelutyöryhmän, Porvoon strategian valmistelutyöryhmän, toimitila-asioita käsittelevän neuvottelutyöryhmän ja Lapsen parhaaksi -jatkotyöryhmän.

Slotte on myöntänyt viidelle viralle niin kutsutun ulkoisen täyttöluvan. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin palkkalistoille saadaan ottaa uusia henkilöitä talon ulkopuolelta: Slotten luvalla saavat Ilolan, Hamarin ja Svarsån koulut täyttää siivoojan virat, samoin saadaan täyttää kirjastovirkailijan virka sekä Borgå medborgarinstitutin yhteiskunnallisten aineiden opettajan virka.

Sivun alkuun

Elinkeinopäällikkö jätti vastineensa

Porvoon elinkeinopäällikkö on kääntynyt Akavan Erityisalojen Keskusliitto AEK ry:n puoleen saadakseen oikeudellista apua Porvoon elinkeinotoimen kiemuraisiin kuvioihin. Lakimies Seppo Rautiainen on laatinut elinkeinopäällikön vastineen, joka käsiteltiin kaupunginhallituksessa maanantaina. Porvoon kaupunginhallituksen asettaman nk. saneerauksen seurantaryhmän loppuraportissa ei perustella, miksi elinkeinotoimisto halutaan lakkauttaa. Raportista ilmenee kuitenkin selkeästi se, että kyseiset tehtävät eivät häviä mihinkään, koska esim. elinkeinopäällikön tehtävät siirretään muille viranhaltijoille ja elinkeinolautakunta aiotaan säilyttää. Myöskään taloudellisia perusteita uudelleenjärjestelylle ei ole voitu esittää.

"Vaikka tässä tapauksessa ei olekaan kyse viranhaltija irtisanomisesta, voidaan se rinnastaa kuitenkin siihen, koska elinkeinopäällikkö on tarkoitus siirtää sisäisille työmarkkinoille ja koska uusista tehtävistä ei ole ollut minkäänlaista puhetta. Kunnan viranhaltijan palvelussuhdeturvalain mukaanhan irtisanomisperustetta ei ole, jos työ ei vähene oleellisesti tai saavutettava kustannussäästö on niin vähäinen, ettei sitä voida pitää toimenpiteen todellisena syynä. Tässä tapauksessa kumpikaan näistä edellytyksistä ei täyty.
Edellä olevaan viitaten katson, että elinkeinotoimiston ja elinkeinopäällikön viran lakkauttamiselle ei ole esitetty objektiivisesti hyväksyttävää syytä, minkä vuoksi kyseinen toimenpide on lainvastainen", sanotaan vastineessa.

Elinkeinopäällikön vastineesta huolimatta kaupunginhallitus päätti siirtää hänet sisäisille työmarkkinoille 1.6. alkaen. Kaupunginhallitus perusteli päätöstään sillä, että elinkeinopäällikön työtehtävät saneerauksen johdosta päättyvät entisessä organisaatiossa, koska asiakkaille suunnatut peruspalvelut tuotetaan ulkopuolisten tahojen toimesta nykyisen käytännön mukaisesti. Lisäksi elinkeinoelämän kehittämiseen liittyvät tehtävät kuten suunnittelu, markkinointi ja yhteydenpito yrityksiin hoidetaan kaupungin muun organisaation puitteissa.

Pirkko Ruohonen-Lerner/www.uutis.net


Sivun alkuun
Otsikot tänään

Porvoon kaupunginhallitus 15.5.2000

Elinkeinopäällikkö jätti vastineensa



Edellinen lehti - 12.5.2000




sähköposti